Pakkaspäivät

Pakkaspäivät. Nuo ihanat viimantäyteiset ilmat, piirtävät jääkukkasia ikkunoihin. Samalla minä mietin sisällä, mitensaisin aikaani kulutettua.
 En omista suksia, mutta luistimet kylläkin. On tosin liian kylmä ilma luisteluun. Mielelläni en pistäisi nokkaani pihalle,mikäli kyseessä ei ole hätätapaus,tai kauppareissu. Kaverit ja perhe asuvat kauempana, jotta tapaisin heitä useasti. Puhelin on onneksi keksitty pitämään yhteyttä. Joskus soitot äidin kanssa vaihtuvat linjoilla päivittäin suuntaansa. Vaikka päätänkin aina, että nyt soitan lyhyen puhelun, se kuitenkin venyy kertatoisensa jälkeen yli puolen tunnin. Kun usein ei nähdä niin asiaa löytyy, jos ei löydy niin melkeenpä keksimällä keksitään sitten.

Kun kotityötkin on siltä erää tehtynä, eikä siivoamiselle löydy enää sijaa eikä motivaatiota, on aika siirtyä taas vaihteeksi sohvalle tuumailemaan seuraavaa siirtoa. Saankin usein kuulla, että viihdyn sohvalla usein paljonkin. Onhan se sallittua väliin, jos pääsääntöisesti siivoaa ja kokkaa, pitää kodin järjestystä ja pyykkihuoltoa yllä..?

Entäpä sitten sosiaalinen elämä? Harrastuksia ei ole mieleisiä löytynyt, enkä vieläkään ole hankkinut tai saanut kavereita täältä. Mitä nyt työpaikan henkilökunta ja puolison kaveripiiristä löytyvät ihmiset. En ole sellaista sorttia, joka kiertää baareissa ja kylillä illat ja viikonloput etsien kontakteja ja jännitystä. Tai miten sen haluaa ajatella ja kuvailla. Itse viihdyn suhteellisen tutuissa ja turvallisissa piireissä, vaikka tulenkin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Kaikki henkilökemiathan eivät voi pelata aina täysin.

Lenkkeily on vähentynyt lemmikkimme uudelleen sijoittamisen jälkeen luonnollisesti. Lenkkeilykaveria kaipaa, mutta ns. extempore-reissut eivät ole minun juttuni aivan. Diabeteksenkin takia, jo ennalta suunnittelu välipalan ja pistämisen suhteen on tarkkaan huomioitava. Heikko-olo kun saattaa iskeä sokereiden laskettua liian alas huomaamattaan piakkoinkin.

Meikkivaraston - sekä vaatekaapin sisällön siivoaminen olisi ajankohtaista ajoittain. Koskaan ei löydä etsimäänsä, ja koskaan ei ole muka vaatetta päälle laittaa..naisten ainaisia ongelmia nämäkin. Tyytyväinen täytyy itseensä olla, ja rakastaa ensin itseään jotta joku toinen voi rakastaa myös minua. Itselläni nämä "kohdat" ovat kunnossa, ja en muuttaisi itsessäni mitään. Näillä korteilla mennään nyt.

Uusivuosi,uudet kujeet..?

Vuosi vaihtui, niin kuin sillä on aina tapana. Otin tulevan vuodenvastaan selvinpäin, mutta ajattelin, että minulla oli silti ehkäpä hauskempaa kuin jos olisin ollut päissään ja aamulla potenut pääkipeää ja huonoaoloa. Puoliksi uudet ihmiset ja uusi paikka, ei tosin kaukana kotoa mutta kuitenkin.

Uudenvuoden lupauksia on kohdallani turha lupailla ja vannoa. Pitävät jos pitävät. Viisastuneena edellisistä lupauksista huomanneena allekirjoittaja miettii..
Aiemmin  edellisenä vuonna aloitin työmatkat kulkemaan pyörällä, ja sen vaikutukset kyllä huomaa jo väistämättäkin. Kuin ihmeen kaupalla, minullakin on löytynyt kadonnut vyötärö ja ehkäpä muutama kilo on karissut hoikistumisen myötä. En pistä pahitteeksi todellakaan, tuskin "toinen puoliskonikaan" valittaa, päin vastoin on ihan kiva saada joskus kehujakin vaikka en ehkä osaa ottaa niitä oikein vastaan. Tuntuvathan ne jotenkin vähän "vierailta", kun en ole tottunut niihin saati aiemin ehkä kuullutkaan moisia "ylistyksiä" itsestäni. Noh oli miten oli, se liikunnasta.

Tänään raskaalta tuntuva ylipitkä otsakuontaloni sai kaivattua uudistusta. Laikkasin itse vinon otsatukan, ja voin sanoa että vaihtelu piristää joskus. Keveni muuten huomattavasti. Kokemuksesta voin sanoa myös sen, että puolivuotta valitan ja kitisen ettei hiukset kasva, ja sitten leikkaan kun kasvavat. Sama oravanpyörä alkaa taas pyörimään kuitenkin.

Ruokapuoleen voisin todeta, että sama linja jatkukoon, kuhan ylilyönteihin en sortuisi "makean" suhteen. salaatteihin olen ottanut suuremman harppauksen, ja lisännyt niitä huomattavasti lauaselleni jopa kolmesti viikossa, siis "isompana" annoksena.
Ehkäpä lämpimänruuan syöminen on pienentynyt annoksena entisestään, mutta kuitenkaan sitä päivittäin unohtamatta. Hedelmät ovat suuri osa ruokavaliotani, myös työpaikkaruokailussa.

 

Pienen harkinnan jälkeen näin pitkän paussin jälkeen blogia kirjoittaneena voisin pienoisen lupauksentehdä. Koitan kirjoittaa "terapeuttista" blogia useammin kuin kerran puolessa vuodessa,suunnilleen ennen niin tehneenä. Tai viimevuonna ehkä kerran..

Siitä on hyvä aloittaa, pienistä teoista.

Alkanut vuosi 2013

Alkanutta vuottani 2013 voisi jokseenkin kuvata näillä kuvilla <3



Talvinen maisema takapihaltamme..

Roki uudella olkkarin karvamatolla..

       .

  
     
           Näillä on hyvä aloittaa uusi tuleva vuosi <3

Niinhän sitä sanotaan, että pienistä teoista alkavat suuret unelmat. Minun kohdallani yksi lyhyen matkan etappi on tavoitettu, kihlattuni ja minä pistimme hynttyyt yhteen ja tänään luovutin toisen kotiavaimeni pois. Olemme olleet yhdessä kohta 8kk, ja kihloissa niistä 2kk. Asiat tuntuvat vain menevän eteenpäin omaantahtiinsa ja paremmin kuin osasin kuvitellakaan, mitä jos ottaa huomioon ettemme ole olleet yhdessä vielä kuin lyhyen aikaa. Silti se tuntuu pidemmältä ajalta kuin todellisuudessa onkaan.


Pari viikkoa  sitten aloitin todellisen urakan, ja valehtelematta vein kierrätykseen/roskikseen varmaan 10 pussillista tavaraa. Kirpputoripaikkakin oli 2vkoa pystyssä, ja tuottoa tuli yli odotusten. Yli 100e, loput tavarat annoin eteenpäin enkä aio enää "hamstrata"samallaista määrää takaisin. Tajusin lopultakin ettei siitä ole mitään iloa, saatikaan hyötyä. Päinvastoin, hermoni menetin lähes joka päivä, mutta positiivista oli se että kumppanini sai "elintilaa" itselleen :D


Aamulla oli ihana huomata se tunne, kun kaikkia kotitöitä ei tarvitse kasata itselle vaan voi jakaa ne toisen kanssa. Niimpä osakseni tänään tulikin "vapaapäivä" tiskistä, pyykinpesusta ja ruuanlaitosta. Välillä on kiva hengähtää ja päästä valmiiseen ruokapöytään, mutta tosin myönnän että löydän itseni todella usein passaamasta muita, ja kasaamalla hommia itselleni. Tämä takka helpottaa kun on nyt toinenkin ihminen samassa taloudessa.


Olen löytänyt itsestäni pienen kotihengettären hiljattain, tiedä sitten onko se hyvä asia :D Sisustaminen on alkanut natsata ja huomaankin kaupassa olevani kriittinen sen suhteen, millaisia tavaroita ostan. Haittaakse? ;) Yhden leipälaatikonkin ostaminen voi olla tuskallista, pelkästään jho värien ja muotojen kirjo saa pään pyörälle ja ajatukset poukkoilemaan sinne sun tänne. Herää miljoona kysymystä; sopiiko tämä väri meille? mihin sijoitan se kotona? paljonko olen valmis maksamaan tästä? onko tämä käytännöllinen? Jnejne. Kyllä tarkka ja kriittinen saa olla, mutta kaikella rajansa. Pyykinpesukaan ei tunnu enää yhtä vastenmieliseltä, puhumattakaan tiskauksesta, kasvattaapa tiskivedessä lilluttelu kivasti kynsiä;D

Normi arkea taas jälleen...

Tänään tuli taas pitkästä aikaa tunne että on päästävä kirjoittamaan blogia. Onneksi on olemassa tällainen paikka jossa saa vuodattaa surun ja onnenkyyneliä, mikäli sellaisille tulee aihetta. Tuntuukin että viimeaikana on tapahtunut taas yhtä sun toista. Mistähän aloittaisi..

Noh, kävin vihdoin ja viimein potilaana kirurginpöydällä KAKS:lla noin kuukausi sitten. Haavat ovat parantuneet suht hyvin, lukuunottamatta että jouduin syömään antibioottikuurin (parhaillaan menossa) kjoska ihoni rupesi jo hylkimään niittejä ja käsi tulehtui kahdesta kohtaa ja lonkastakin. Jospa tässä ollaan jo voiton puolella, mutta sen tiedän varmaksi että kädestä tulee parempi kuin ennen leikkausta.

Sitten on myös ollut ikävämpikin tapahtuma. Juuri ennen kuin minun oli määrä mennä leikkaukseen, niin ukki (isän isä) sai sydänkohtauksen ja joutui sairaalaan maanantaina. Kävimme perjantaina isän kanssa katsomassa ukkia, ja jo lauantai aamuna sain soiton että ukki on nukkunut pois. Ukki enteili itsekin jo lähtöään sillä puheenaiheet viittasivat vahvasti kuolemaan ja olihan ukki muutenkin uskonihmisiä henkeen ja vereen. Nyt hautajaiset olivat sitten viime lauantaina, luulin että itkisin enemmän kuin pariinotteeseen mutta ei. Ehkä olen vain sellaista tyyppiä joka suree useampaan otteeseen ja hiljakseen. Kyllä surullekin on annettava aikaa, mutta ei voi tietenkään pakolla surra ja itkeä. Ajanmyötä se tulee ja helpottaa. Tapansa surra kullakin.

Ihmissuhderintamasta voin sen verran valaista, että hyvin menee edelleen ja toivottavasti niin kauan kuin se on kyseisen ihmisen kanssa mahdollista. Jos se on minusta kiinni niin se kyllä kestää. Tuntuu että voin oikeasti sanoo olevani onnellinen. Arki pyörii niinkuin ennenkin. Joskus ajattelin, haittaisiko parisuhde jotenkin arkea, nyt tiedän vastauksen. Ei se haittaa mitenkään. Onhan elämää parisuhteen ulkopuolellakin, ystävät, harrastukset ja perhe.  Ei mistään tarvitse luopua vaikka elämän uusi aluevaltaus tapahtuukin. Totuttelua se vaatii ja aikaa tottakai mutta lopputuloksesta ei todellakaan voi valittaa, päin vastoin. Elämällä on tarkoituksensa ja suunnitelmia jokaisen varalle. <3

Vapaa-aika

Ensinnäkin lemmikit, nuo kaikenkarvaiset söpöliinit jotka rikastuttavat elämäämme.
Ne ihastuttavat, vihastuttavat, saavat meidät raivonpartaalle mutta silti niistä ei voi olla pitämättä ja olla ilman niitä (ainakaan itse en pystyisi).

Onhan minulle ollut gerbiileitä ja marsuja, perheellämme useampikin koira ja jopa undulaatteja. Koskaan en ole osannut olla ilman lemmikkiä, kun sellaiseen on joskus hurahtanut. Muistan että ostin ensimmäiset omat lemmikkini omilla rahoillani, ja hoidin niitä loppuun asti, niiden piti elää johonkin neljään ikävuoteen asti mutta nämäpä elivätkin lähes viiden vanhaksi. Oliko hyvähoito ´pitkäniän salaisuus,  sitäpä ei tiedä..

Tänäkin aamuna heräsin puoli yhdeksän maissa enkä olisi halunnut millään nousta peitonalta kohtaamaan jälleen todellisuutta.  Väsymys painoi väkisinkin raajoissa ja jalat tuntuivat ylivoimaisen painavilta (mikä ei ole todellakaan mitään uutta aamuisin). Kamppailin aikani ja otin itseäni niskasta kiinni. Riehuva karvapalloni juoksi huoneeseen uristen ja vaati minua pihalle. Noh, pikaiset aamutoimet tehtynä, lippis nurinpäin ja tennarit jalassa eikun lenkille -,- eipä tuossa taaskaan menny ku reilut 45minuuttia. Mutta voin sanoo että eipä väsytä enää, ja lenkkeillä saa tuon kanssa niin paljon kun vaan jaksaa. Loppumatkasta voi olla pientä taistelua kävelyn kanssa mutta olen päättänyt että isoja poikia ei enää oteta syliin eikä kanniskella jos lenkillä :D

                                     Lenkin jälkeen makoillaan...

  Istuma-asento hallussa tottakai!

Toinen vapaa-ajalla tapahtuva toiminta on "töhertely", tai siksi itse ainakin kutsun sitä. Joka paperinkulmaan, tyhjälle paperille ja jopa omaan ihoon pitää saada rustailla jonkinlaista kiemuraa, pilkkuja, kuvaa tai muuta vastaavaa. Jopa minulla ollessa muutaman kerran kipsinkin, niihin on pitänyt kans töhertää ja raapustaa kuvaa jos toistakin. En tiedä mistä moinen tapa on minulle pinttynyt, enkä todellakaan väitä osaavani piirtää (en todellakaan) mutta onhan sekin ajankulua. Voisi sitä aikansa käyttää tyhmemminkin kuin "luovaan" toimintaan. Taiteellinen puoli jääkin sitten usein ainakin minulta aloittelijan tasolle :D

Elä unelmaasi NYT!

On ajateltu, että elääkseen unelmaansa ihmisen on otettava monta monituista askelta elämässään, ja tottahan se onkin. Eläisikö sitä ikuisesti jos noudattaisi kaikkia neuvoja ja kehoituksia? Epäilen kyllä, mutta ei neuvoista voi olla aina haittaakaan.

Entäs jos kokeilisin ajatella kerrankin "nurinpäin"? Tuottaisiko se ollenkaan tulosta? Pitäisikö edes harkita?
Pitäisikö tehdä tehtävälista, jossa askeleet ovatkin toisinpäin. Entä jos etenisit kerrankin lopusta alkuun. Listahan on yhtäpitkä alusta loppuun. Jos sillä voisikin huijata alitajuntaa? Joskus tehdyt suunnitelmat tuntuvat tylsiltä ja kaukaa haetuilta, olisiko niitä helpompi lähestyä lopusta päin? Maaliin voi olla pitkämatka mutta mitäpä sitä ei tekisi unelmiensa eteen. Moni luovuttaa jo alkumetreillä, mutta sisukkaimmat jatkavat ja yrittävät loppuunasti, vaati se sitten verta, hikeä tai kyyneliä.

Aina kannattaa unelmoida kun siihen on mahdollisuus. Ei siinä menetä mitään, vaan päinvastoin. Se voi ja rikastuttaakin ajattelumaailmmaa ja virkistää. Sulje silmät ja mieti, miltä tuntuisi jos unelmasta todella tulisi totta. Mitä muka voit menettää jos vain unelmoit? Toteutus onkin sitten toinen juttu. Mielikuvat voivat saada sinut luotamaan itseesi enemmän ja ponnistelemaan yhä kovemmin määränpääsi eteen.

Anna mielesi tyhjentyä välillä ja ajattele sen olevan "tietokoneen pimeä ruutu". Joskus on paikallaan nollata ajatukset edes hetkeksi ja tarkastella maailmaa uudelleen ja ehkä idearikkaampana kuin hetki sitten. Kun tekemättömät työt painavat ja stressi pukkaa, sulje silmäsi ja pysähdy hetkeksi. Näin voit paeta hetken todellisuutta ja kehosi saa ehkä hetken levähtää. Anna mielen tyhjentyä ja kuntele hetki kehoasi ja hiljaisuutta.

                                  

                                   Taustalla soi tällähetkellä: Erin - Popeda

Ole joustava ja mene tilanteiden mukana. Jos sattuu huonopäivä, sano itsellesi vaikkapa että: Nyt tilanne on valitettavasti tämä, vaikka mieluummin olisinkin kotona peiton alla torkkumassa." Voit tuntea hallitsevasi tilanteen sekä kieltämisen sijaan kohtaat tilanteen. Et anna vihalle periksi ja siirrät negatiiviset ajatukset pois.

Jokaisella on unelmia ja haaveita, niitä tulisi tavoitella ja pohdiskella. Kaikesta ei voi aina ajatella pelkästään hyvää ja positiivista, se on hyväksyttävä. Kun otat välillä aikaa itsellesi, hemmottelet itseäsi niin pian et enää edes muista, miksi tarvitsit hengähdystaukoa ja miksi tuijotit kattoa hankalassa asennossa ;)